fbpx
Jäämerentie Suomesta Norjaan

Joka on uskaltautunut upottamaan varpaansa Jäämeren hiekkaan, aistinut luonnon karun kauneuden, maistanut vapauden vuoristoylängöillä, ei unohda – Jäämerentie.

Jäämerentie Suomesta Norjaan

Pohjoinen ulottuvuus

Joka on kerran uskaltautunut karistamaan etelän hiekat kengistään ja lähtemään pohjoisiin ulottuvuuksiin, upottanut varpaansa Jäämeren hiekkaan, nähnyt luonnon karun kauneuden, ihaillut jylhiä vuoria, maistanut vapauden tunnetta vuoristoylängöillä ja avannut sydämensä vastaanottamaan villin pohjolan kutsun, ei voi kokemaansa unohtaa. Sydän on avoinna pohjolan Jäämerentie  sagalle. Norjan matkat, kuten Jäämerentie matka sopivat myös ryhmämatkoiksi, jotka rakennetaan kanssanne yhteistyössä.

Jäämerentie on alunperin Rovaniemen ja Petsamonvuonon länsirannalla sijainneen Liinahamarin välillä kulkenut tie, joka oli valmistuessaan 531 kilometriä pitkä. Ajan saatossa Jäämerentiestä tuli osa nelostietä, joka kulkee pääosin vanhaa Jäämerentietä Rovaniemeltä Ivaloon saakka. Alkuperäisen tien pohjoisin osa jäi vuonna 1944 kuitenkin luovutetulle alueelle ja nykyään valtatie 4 johtaa Utsjoelle ja Saamen sillalle, Norjan rajalle. Tähän väliin kiinnostava tieto, ainakin Kaakonkulmalaisille; Sodan aikana rakennettu Salpalinja alkaa Suomenlahden rannikolta Virolahdelta ja ulottuu aina Jäämerelle saakka.

Norjan Jäämerentie

Pohjois-Norjan matka alkaa Tana Brusta jatkuen Barentsinmeren rannalle Berlevågiin ja aina Store Molvigiin saakka. Tie lähtee E6 / E75: ltä Tanan sillan kohdalta jatkuen pohjoiseen Tanan itäpuolelta Seidan ohitse Leirpollnesetiin, itään Austertanan ohi Geatnjajávriin, ja sieltä pohjoiseen rannikkoa pitkin Kongsfjordin ohitse Berlevågiin.

Sevettijärven kautta Berlevågiin

Me Kymenmatkoilla olemme rakentaneet Jäämerentie matkapaketin alkaen Rovaniemeltä Sevettijärven kautta Näätämöön tietä 971. Rajanylityksen jälkeen jatkamme kohti Neideniä ja Pykeijan ja Jäämerensaunan kautta Tana Bruhon. Mahdollista on vierailla myös Kirkkoniemessä, joka sijaitsee lähellä Venäjän rajaa. Matkamme jatkuu Kongsfjordin kautta kohti Berlevågia tietä 890. Paluumatka Berlevåg – Tana Bru ajetaan samaa tietä, mitä tultiinkin. Tana Bru:sta E6 tie jatkuu aina Altaan saakka.

Matka Norjassa Tana Bru – Karigasniemi/Kaarasjoki – (Lemmijoki)

Teillä on tästä eteenpäin valittavana kaksi eri Jäämerentie reittiä, toinen vaihtoehto on ajaa Tana bru:sta Nuorgamiin ja Tornionjoen vartta Saamen sillalle ja siitä eteenpäin Norjan tai Suomen puolta Karigasniemelle tai Kaarasjoelle ja jatkaa siitä Lemmijoelle saakka tai palata kotiin päin.

Tana Bru – Lemmijoki

Toinen reitti  kulkee Tanafjorden tietä nro Fv98 Rustefjelbman, Ifjodin ja Porsanginvuonon kautta Lakselviin eli Lemmijoelle.

Lemmijoki – Alta – Kautokeino

Lemmijoelta jatkamme matkaa E6 tietä Altaan saakka. Jäämerentie matkaltamme voi Altasta palata Kautokeinon kautta Suomeen.

Lemmijoki – Alta – Narvik – Mo i Rana – Tornio

Toinen reitti jatkuu Altasta Narvikin kautta Mo i Ranaan ja sieltä Norjan Napapiirin kautta tielle 95 ja Ruotsin kautta Tornioon.

Olemme merkinneet Jäämerentie karttaan mahdollisimman tarkasti reitille näköalapaikkoja sekä käyntikohteita.

Katso myös Revontultentie>

Lapin kahdeksan vuodenaikaa – voitte rakastua niihin kaikkiin!

Lappiin voi matkustaa ympäri vuoden ja kaikki kahdeksan vuodenaikaa ovat erilaisia. Pohjoinen elämäntapa synnytti pohjoisen tavan elää, kunnioittaa ja ottaa mallia luonnon järjestyksestä. Luonnon vaikutus on juurtunut ihmiseen ja on säilynyt sukupolvesta toiseen. Nämä kahdeksan vuodenaikaa on vaikuttanut lapin asukkaisiin luonnon vuodenaikojen kautta. Matkat Lappiin räätälöimme toiveidesi mukaan.

Jäämerentie

Kymenmatkat Facebook>

Revontultentie >

Retkemme voitte aloittaa haluamastanne kohteesta ja tehdä kierroksen oman maun mukaan.

Hinnat muotoutuvat majoituspaikkakuntien ja majoitustason mukaan.Voit kuitenkin huoletta pyytää tarjouksemme, rakennamme paketin toiveidenne mukaan. Varaamme reitillenne parhaat valokuvaus safarit, kalastus- ja valasretket, Hurtigruten risteilyt ja muut retket toiveidenne mukaan.

Vinkki vitonen: Tämän reissun voit myös ajaa moottoripyörällä tai polkupyörällä.

RETKIEHDOTUKSIA:

Varaa Hurtigruten risteily
Nordkapp (Honningsvåg) – Kirkkoniemi -Nordkapp (Honningsvåg)
tai vastaava risteily Tromssasta.

Auton voit parkkeerata satamaan Honningsvågissa tai Tromssassa.

Risteilyajankohta: Lähdöt joka päivä 4 pv tai 3 pv

Hinta alk. 276 €

Risteilyn hintaan ei sisälly lentoja eikä hotellimajoituksia. Autamme teitä mielellämme lento- ja hotellivarauksissa.
Pyydä päivän tarjous toimistoltamme!

Näe keskiyön aurinko tai ihastele revontulia samalla, kun tutustut Tromssan ja Finnmarkin kauniiseen ja villiin rannikkoluontoon. Tutustu Hurtigruten retkillämme myös Nordkappin maisemiin. Matka Tromssasta Kirkkoniemeen tarjoaa ainutlaatuisia luontoelämyksiä sekä kesällä että talvella. Arktinen karu ja kaunis erämaa hemmottelee kaikkia aistejasi.

Reitillä Tromssa – Kirkkoniemi – Tromssa

PÄIVÄ 1: Tromssa – Skjervøy Villi ja kaunis luonto

Tromssan kaupunki on vilkas ja elävä kaupunki, jolla on vanha kulttuuriperintö. Arktinen katedraali, Jäämeren kirkko on yksi päänähtävyyksistä. Tromssassa toimii maailman pohjoisin yliopisto, joka antaa kaupungille vilkkaan ja monikulttuurisen ilmapiirin, jossa ravintolat ja kahvilat ovat suosittuja tapaamispaikkoja. Alus lähtee laiturilta myöhään iltapäivällä.

Vierailusatamat: Tromssa, Skjervøy

PÄIVÄ 2: Øksfjord – Honningsvåg – Nordkapp – Berlevåg

Purjehdimme Magerøysundin läpi, Hammerfestin kautta Honningsvågiin. Täältä voit liittyä retkelle upeaan Nordkapiin, joka on Euroopan pohjoisin kohta n 300 metrin korkeudella merenpinnasta ja vain 2000 km päässä maantieteellisestä pohjoisnavasta. Risteily jatkuu pohjoiseen Finnmarkin rannikkoa pitkin. Kun lähestymme Kjøllefjordia, ohitamme Finnkirkan kallion, jonka uskotaan olevan vanha saamelainen uhripaikka.

Vierailusatamat: Øksfjord, Hammerfest, Havøysund, Honningsvåg, Kjøllefjord, Mehamn, Berlevåg, Båtsfjord

PÄIVÄ 3: Båtsfjord – Kirkkoniemi – Berlevåg

Matkan viimeinen satama on Kirkkoniemi. Venäjän rajan tuntumassa sijaitsevan Kirkkoniemellä on rikas historia ja kulttuuri. Voit osallistua retkillemme tai käydä omatoimiesti tutustumassa alueen nähtävyyksiin. Laiva lähtee Kirkkoniemestä puolen päivän aikaan ja jatkaa matkaa kohti Varangin niemimaata. Kierrämme Varangin niemimaan ympäri ja pysähdymme pikaisesti Vardøssä. Matka jatkuu ohi Kongsoyfjodenin ennenkuin saavumme Berlevågiin myöhään illalla.

Vierailusatamat: Båtsfjord, Vardø, Vadsø, Kirkkoniemi, Berlevåg

 PÄIVÄ 4. Berlevåg – Tromssa

Risteilyalus pysähtyy aikaisin aamulla Kjøllefjordissa, Honningsvågissa ja Havøysundissa. Honningsvågista voi lähteä varustamon lisämaksulliselle retkelle, joka vie osallistujat aamiaiselle Nordkappin maisematasanteelle. Merimatka jatkuu Euroopan pohjoisimpaan kaupunkiin, Hammerfestiin. Seuraavana vuorossa on Tromssa, jossa voi ihastella arktista katedraalia ja kuunnella vaikkapa keskiyön konserttia. Risteily päättyy Tromssaan.

Vierailusatamat: Mehamn, Kjøllefjord, Honningsvåg, Havøysund, Hammerfest, Øksfjord, Skjervøy, Tromssa

Jäämerentie matkamme voitte aloittaa haluamastanne kohteesta ja tehdä kierroksen oman maun mukaan.

Lapin kahdeksan vuodenaikaa – voitte rakastua niihin kaikkiin

Pohjoinen luonto elää jatkuvassa muutoksessa: auringon valon lisääntyminen ja väheneminen, lämpötilojen nousu ja lasku, kesän tulo ja talven teko. Täällä saamenmaassa vuodenaikoja on kahdeksan: kevään, kesän, syksyn ja talven lisäksi kevätkesä, syyskesä, syystalvi ja kevättalvi. Vuodenkierto on saamelaisten, ”Kahdeksan vuodenajan kansan”, elämänrytmin perusta.

Kevät
Poronvasat syntyvät toukokuussa, ensimmäiset Vapun tienoilla. Toukokuu on pohjoissaameksi miessemánnu eli ”vasakuu”, ja vasojen syntymästä alkaa uusi porovuosi. Kevään huumaan luonnossa kuuluu myös lumen sulaminen ja kevättulvat sekä muuttolintujen suurten joukkojen saapuminen.

Kevätkesä
Yötön yö eli yhtäjaksoinen kesäpäivä on pohjoisen alueen erikoisuus: Aurinko paistaa ympäri vuorokauden. Auringon säteiden pienestä tulokulmasta johtuen valaistus on pehmeää ja lämpötilat viileähköjä. Takatalvi – lyhyt ja kylmä, luminenkin ajanjakso – on normaali alkukesän ilmiö. Kasvien kukat paleltuvat helposti, ja kylmyys voi pilata kesän hilla- ja mustikkasadon. Metsän gourmet-herkku, korvasieni, antaa satonsa kesäkuussa.

Kesä
Räkkä auttaa poromiestä kokoamaan porot ylämaihin vasanmerkitystä varten. Ennen vanhaan vasanmerkitykseen lähdettiin takkahärkien kanssa kävellen, nykyisin mönkijöillä. Yöttömän yön valossa tapahtuva vasanmerkitys on edelleen monissa paliskunnissa yksi porovuoden kohokohtia.

Syyskesä
Porot ovat persoja sienille. Hyvä sienisato vaikuttaa paitsi porojen selviämiseen talven yli niin myös vasomiseen seuraavana keväänä. Elokuu on pohjoissaameksi borgemánnu, eli porojen ”uudenkarvankuu”.

Valon määrän väheneminen kertoo kasveille ja eläimille lähestyvästä talvesta. Ruska, syksyn väriloisto, on yksi upeimpia luonnonnäytelmiä ja näyttävä merkki kasvien talveentumisesta: elintärkeä lehtivihreä on varastoitunut kasvin muihin osiin, jolloin lehden muut väriaineet pääsevät näkyviin.

Syksy
Ensilumi käy maassa. Kaikilla pohjoisessa talvehtivilla linnuilla ja nisäkkäillä on kesäpukua tuuheampi talvipuku. Esimerkiksi riekko, metsäjänis ja naali sulautuvat erityisen hyvin lumiseen ympäristöön vaihtaessaan ruskean kesätakkinsa valkoiseen talvipukuun.

Syksyllä ennen järvien jäätymistä pyydetään talvikalat. Tapana on ollut pyytää talven varalle kauempana sijaitsevien metsäjärvien lihavia siikoja.

Syystalvi
Syystalvella porojen ollessa paksussa ”pinnassa”, teurastetaan niestaporot, jotka kevättalvella ripustetaan kuivumaan kuivalihaksi. Teurastuksen yhteydessä otetaan talteen veri, josta tehdään kumpuksia, lihaliemessä kypsennettyjä mykyjä, sekä suolet, jotka täytetään makkaroiksi. Ensimmäisenä keitetään kuitenkin kunnon selkäkeitto.
Ja sitten ensilumi saapuu, vain sulamaan ensimmäisen leudon päivän aikana.

Talvi
Kaamosaikaa seuraavat talven pakkasjaksot: lämpötila voi pysytellä – 30 asteessa usean viikon ajan. Päivän valoisa aika pitenee kiihtyvällä tahdilla, ja maaliskuun puolessa välissä pohjoisessa on jo yhtä pitkä päivä kuin Etelä-Suomessa.

Poroerotukset ajoittuvat alkutalveen rykimäajan päättymisen jälkeen. Erotuksissa porot kootaan aitauksiin ja niistä valitaan eloon jätettävät ja teurasporot. Poroerotukset ovat poronhoitovuoden tärkeimpiä yhteisiä tapahtumia. Erotusten päätyttyä poroja paimennetaan talvilaidunalueilla ja niiden ravinnonsaanti lumen alta, ”kaivokselta”, varmistetaan. Tokkaa joudutaan myös vartioimaan pedoilta, sudelta, ahmalta, ilvekseltä ja kotkalta.

Kevättalvi
Saamelaisten tärkeimmät juhlapyhät sijoittuvat kevättalveen. Marianpäivä on ollut tärkeä kirkkopyhä. Pääsiäisenä on kokoonnuttu markkinoille ja vietetty häitä. Kevät on ollut saamelaisessa yhteisössä sosiaalisen elämän vilkkainta aikaa. Hetan Marianpäivien tapahtumaohjelmassa on jumalanpalveluksen lisäksi saamelaisen musiikin konsertteja, tanssit ja jäällä ajettavat porokisat.

Lapin kahdeksan vuodenaikaa teksti:
Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida
https://siida.fi/

Norja

Norjassa on huikean kaunis luonto vuonoineen, vuorineen ja jäätiköineen. Se on monelle tuttu kuninkaallisista, talviurheilusta sekä kalateollisuudesta.
Pääkaupunki: Oslo
Virallinen kieli: Norja
Valuutta: Norjan kruunu (NOK)
Passi ja viisumi: Suomen kansalainen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen: ajokortti, passi tai henkilökortti.
Aikaero Suomeen: -1

Tiedot sitoumuksetta.

Ruotsi

Ruotsi tarjoaa runsaasti lomaelämyksiä – valitse tekemistä omien mieltymystesi mukaan. Vietä mieleenpainuva kaupunkiloma Tukholmassa nauttien shoppailusta ja kuplivasta iltaelämästä. Tai nauti luonnosta vaikkapa Pohjois-Ruotsissa. Ruotsi tarjoaa elämyksiä isoille ja pienille.
Pääkaupunki: Tukholma
Virallinen kieli: Ruotsi
Valuutta: Kruunu
Passi ja viisumi: Pohjoismaiden kansalaiselta ei vaadita Ruotsiin matkustettaessa passia. Henkilön on kuitenkin voitava todistaa henkilöllisyytensä viranomaisen myöntämällä kuvallisella henkilötodistuksella (passi, henkilökortti tai ajokortti). Myös lasten tulee voida todistaa henkilöllisyytensä.
Aikaero Suomeen: -1
Tiedot sitoumuksetta.

Hintaesimerkkimme 6 pv: 425 € / hlö
kun matkassa on 2 henkilöä

Hintaan sisältyy:
* Majoitukset 2 hengen huoneissa tai mökeissä
* Majoitukset nyt 5 yötä Tana Bru, Lemmijoki, Alta, Kautokeino, Rovaniemi Äkäslompolo, Kemi
* Matkasuunnitelma

Hintaesimerkkimme 7 pv: 475 € / hlö
kun matkassa on 2 henkilöä

Hintaan sisältyy:
* Majoitukset 2 hengen huoneissa tai mökeissä
* Majoitukset nyt 6 yötä Tana Bru, Lemmijoki, Alta, Narvik, Mo I Rana, Tornio
* Matkasuunnitelma

Hintaesimerkkimme 9 pv: 650 € / hlö
kun matkassa on 2 henkilöä

Hintaan sisältyy:
* Majoitukset 2 hengen huoneissa tai mökeissä
* Majoitukset nyt 8 yötä Pykeija, Berlevåg, Lemmijoki, Alta, Yykeänperä, Narvik, Mo i Rana, Östersund
* Matkasuunnitelma

Lisämaksusta:
* Aamiaiset
* Retket
Varaamme parhaat kalastus-, valasretket, valokuvaussafarit, Hurtingruten risteilyt ja muut retket toiveidenne mukaan.
Voit pyytää tarjouksen toimistoltamme.

 

Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi  tai ryhmämatkoiksi, jotka räätälöidään kanssanne.
S
uunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?

Anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi

Matkan hinta / hintaesimerkkejä

Valmiit matkapaketit

Olemme paketoineet myyntiin matkapaketteja, joiden lähtöpäivämäärät  ja matkan hinta on merkitty sivuillemme. Näihin matkoihin yleensä sisältyy opastus. Opastus on useimmissa matkoissa perillä kohteessa, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa.

Hintalauseke koskien asiakkaan toimeksiannosta räätälöityjä matkapakettejamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Nämä matkat voivat olla opastettuja tai omatoimisia, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.

Ryhmämatkojen hintaesimerkit

Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme! Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.

Matkadokumentit ja hyvä tietää matkaohjeita

Tutustu ennen matkaasi>