fbpx
Kotka Puistosta puistoon

Kotka Puistosta puistoon kierroksella ymmärtää puistojen merkityksen kaupungin viihtyisyydelle. Katariinan puisto, Sapokka, Sibeliuksenpuisto, Jokipuisto, Koskipuisto. Kävelyretket Kotkassa

Kotka Puistosta puistoon

Idylliset puistot

Kotkassa on hurmaavia puistoja. Tunnetuin niistä on Suomen palkituin Sapokan Vesipuisto. Merellinen Sapokka on kaupunkilaisille ja matkailijoille tärkeä paikka, jossa viihdytään ympäri vuoden. Puistosta puistoon -kierroksen aikana sinäkin pääset nauttimaan näistä kaupungin viihtyisyydelle merkityksellisistä  puistoista.

Kotka Puistosta puistoon

Kaunis ja harmoninen Sibeliuksenpuisto on kuntalaisten ja matkailijoiden ”vihreä olohuone” ja taamispaikka keskellä Kotkansaarta.

Veistospromenadi on upea ulkoilmagalleria keskellä kaupunkia. Veistospromenadin sydän on Lehmusesplanadi.  Merikeskus Vellamon valmistuttua on promenadi laajentunut myös kantasatamaan eli tulevaan kulttuurisatamaan, jossa sijaitsee myös Suomen puuvenekeskus. Kaupungin keskustaan on muodostunut yli kahden kilometrin pituinen reitti, joka johdattelee kaupungilla liikkuvat tutustumaan veistostaiteeseen.

Yrtti- ja rohdoskasvien puutarha on sijoitettu pieneen linnoitusrakenteeseen. Yrttipuutarhassa voi tutustua noin sataan erilaiseen yrtti- ja lääkekasviin. Yrttien vaihtelevat muodot, viettelevät värit sekä maukkaat aromit tarjoavat nautintoja kaikille aisteille.

Katariinan Meripuistossa, joka onnellisesti muuttui öljysatamasta merelliseksi kansanpuistoksi, voidaan nauttia luonnon helmassa merellisestä tunnelmasta. Kumpareen korkeimmalla kohdalla sijaitsee Ruotsinsalmen linnoituskaupungin keskuslinnoitus Fort Katariina, josta sai alkunsa Kotkan kaupunki.

Ankkuriluodolle sijoitettu ankkuri on peräisin 1800-luvulta olevasta purjelaivasta.  Meripuistossa on esillä pienoismalleja Itäisen Suomenlahden majakoista Porkkalanniemeltä Seiskarin saareen.

Kotka Puistosta puistoon

Kotkan ja Haminen seudun nähtävyydet>

Puistojen Kotka>

Tässä kolme erilaista ohjelmaa:

Puistosta puistoon elämyspäivä

Hintaesimerkkimme: 39 €/hlö

Matka-aika: touko-elokuu

Kesto: 5 tuntia

Hintaan sisältyy:
* Opastus 5 tuntia
* Ryhmäruokailu ja kahvitus

Hinta edellyttää min 25 hlöä.

Kierros alkaa Kotkan keskustasta. Oppaan johdolla lähdemme  puistokierrokselle, jolla tulevat tutuksi niin kukat kuin yrtitkin. Kierroksen jälkeen nautimme lounaasta ravintolassa, ellette sitten ole halunneet tilata piknik lounasta, jonka nautimme puistossa.Kierroksemme jatkuu taideteemalla, pitkin Veistospromenadia. Poikkeamme pienellä virkistävällä kahvilla ohjelman lomassa. Voitte valita itse puistot, joissa haluatte käydä ja me muokkaamme ohjelman toiveidenne mukaan.

Vinkkinä: varaa pieni piknik välipala lounaan lisäksi pustokierroksellenne.

Kesäinen risteily jokipuistoon

Hintaesimerkkimme: 74 €/hlö

Kotkan Sapokasta risteillään Karhulan Jokipuistoon, joka sijaitsee Kymijoen Korkeakosken haaran eteläpäässä. Menomatkan aikana nautitaan aamukahvit. Oppaiden kanssa tutustutaan uusimpaan teemapuistoomme. Puiston komeat graniittimuurit, lummelammet ja näyttävät istutukset muodostavat hienon kokonaisuuden. Kotka Jokipuisto risteillen retkipäivän päätteeksi ruokailu teemaan sopivassa paikassa.

Matka-aika: touko-syyskuu

Kesto: 4 tuntia

Hintaan sisältyy:
* Risteily
* Opastus 3 tuntia
* Ryhmäruokailu ja kahvit

Hinta edellyttää min 25 hlöä.

Vinkit: * Ruokailu voi olla myös piknikruokailu Jokipuistossa.
* Tutustu samalla Alvar Aallon arkkitehtuuriin Karhulassa

Koskipuiston kuohuja ja Keisarillinen Kalamaja

Hintaesimerkkimme 2 pv: 132 €/hlö

Hintaan sisältyy:
* Opastettu retki Koskipuistossa
* Majoittuminen hotelli Jokipuistossa
* Piknik lounas Jokipuistossa
* Tilausajoristeily Kotkan edustalla
* Langinkosken vierailu opastettuna.

Hinta edellyttää min 20 hlöä.

1. pv

Koskipuiston reitin varrella saat kuulla veden kohinaa! Kotka Koskipuiston kuohuja ja Keisarillinen Kalamaja on elämysmatka jokiluontoon.

Venäjän keisari Aleksanteri III vietti paljon aikaansa Langinkosken kuohuissa kalastellen. Hänen rakennuttama Langinkosken keisarillinen kalastusmaja sijaitsee kauniin ja kuohuvan Langinkosken äärellä Kymijoen suistossa.  Ainutlaatuinen koskimaisema ja majaa ympäröivä kaunis luonto viehättävät kävijöitä edelleen, kuten ne viehättivät Venäjän keisaria. Tervetuloa aistimaan, millaista oli keisarillinen, leppoisa kesänvietto!

Tapaamme oppaamme Hotelli Jokipuiston edessä, josta siirrymme ryhmän omalla kulkuvälineellä Koivukoskelle. Oppaan johdolla tutustumme Koskipuiston noin kahden kilometrin pituiseen Koskipuistoon.
Retken jälkeen saavumme hotellille, josta saamme eväspaketin mukaan. Piknik lounaan nautitmme Jokipuistossa. Opas esitteee Jokipuiston ja kertoo sen eri vaiheista. Piknikin jälkeen Hotelli Jokipuistosta saamme huoneet klo 14:00.

Loppupäivä ja ilta on vapaa. Toiveidenne mukaan järjestämme teille liput teatteriin, ravintolailtaan tai aktiviteettiin, joista esimerkkinä mm jooga, sup-lautailu, karting, pakohuone, ilmakivääriammunta.
Järjestämme ryhmille erilaisia koulutuksia, kysy meiltä tarkemmin sinua kiinnostavasta aiheesta. Esimerkkinä voimme järjestää mm hyvinvointikoulutusta ”työssä ja elämässä jaksamista kaikilla aisteilla”.

2. pv
Aamiainen nautitaan hotellissa.
Lähdemme hotellilta ja siirrymme Jokipuiston laituriin, josta lähdemme meriristeilylle Kotkan edustalle. Aluksella on A-oikeudet ja ryhmän toiveesta voimme järjestää myös ruokailun aluksella.
Risteilyn päälle on vielä kirsikka kakussa, eli vierailu Langinkosken upeissa maisemissa sekä tutustuminen Aleksanteri III:n perustamaan Keisarilliseen Kalamajaan.

 

Suomi Kotka Original Sokos Seurahuone

Original Sokos Hotel Seurahuoneella voit aistia meren läheisyyden ympäri vuoden. Hotelli sijaitsee aivan kaupungin keskustassa meren ympäröimällä Kotkansaarella. Ylimmän kerroksen huoneista saatat jopa nähdä pilkahduksen merimaisemasta.

Lue lisää
Suomi Kotka Jokipuisto hotelli

Siisti Kotka Jokipuisto hotelli sijaitsee E-18 moottoritien varrella, jonka ympäristö on rauhallinen ja ostosmahdollisuudet lähellä.

Lue lisää
Kotka puistot

Kotkassa on nyt jo viisi Green Flag Award -puistoa, tällä vihreällä lipulla palkitut puistot ovat Sapokan vesipuisto, Katariinan meripuisto, Karhulan Jokipuisto, Sibeliuksenpuisto ja Fuksinpuisto.

Tule Kotkaan nauttimaan kauniista, vihereistä kaupunkipuistoistamme!

Sapokan vesipuisto

Kotka_Pekka_Vainio_aamu

 

Sapokan vesipuisto on Suomen palkituin puisto. Nimensä Sapokan arvellaan saaneen venäläisestä Sapok-sanasta, joka tarkoittaa saapasta. Puistoalue muodostuukin saappaanmuotoisen lahdenpohjukan ympärille. Keskeiset elementit ovat kasvillisuus, vesi, kivi ja valaistus. Monet puiston kasvilajeista on merkitty nimikyltein (suomi, ruotsi, latina). Meri syöksyy lahdelmaan 19 metriä korkeasta putouksesta ja vesi lorisee pikku puroissa.

Putouksen päälle kiivetessä löytyy myös kotimaisen kiven näyttelyalue. Sapokan Vesipuisto on valittu valtakunnan Parhaaksi Kivirakenteeksi (1996), Vuoden Ympäristörakenteeksi (1994) ja Parhaaksi Ulkovalaistuskohteeksi (1993).

Sapokasta lähtevät myös tuurit eli vuoromoottorialukset niin lähellä sijaitsevaan Varissaareen kuin kaukaisempiin Lehmäsaareen, Kaunissaareen tai Suomen aluevesirajan tuntumassa lepäävään Haapasaareen. Sapokan rannassa on mukava istuskella merenrannan kahviloissa, antaa ajatuksen lentää ja katsella kun purjeveneet lipuvat Sapokan vierassatamaan, vieläpä Suomen parhaaksi valittuun satamaan (2010).  Tallinnankatu 12, Kotka

Sapokkaa kannattaa tulla katsomaan kaikkina vuodenaikoina: keväällä siellä kukkivat kymmenet tuhannet sipulikukat, alkukesällä alppiruusut ja atsaleat, kesällä ruusut. Syksyllä ruska värjää pensastot ja talvella lahti jäätyy hiljaisen puhuttelevaksi.

 

Katariinan Meripuisto

Entinen öljysatama on nykyään Meripuisto

Katariinan Meripuisto muuttui osaavissa, Kotkan kaupunginpuutarhurin käsissä, öljysatamasta viehättäväksi puistoksi. Puistossa voidaan nauttia luonnon helmassa rauhallisesta, merellisestä tunnelmasta. Katariinan Meripuisto on palkittu vuonna 2012 Euroopan parhaaksi ympäristörakennuskohteeksi ja vuoden ympäristörakenteeksi.

Fort Katariina

Kumpareen korkeimmalla kohdalla sijaitsee Ruotsinsalmen linnoituskaupungin keskuslinnoitus Fort Katariina, josta sai alkunsa Kotkan kaupunki. Keskuslinnoitus, keisarinna Katarina II:n mukaan nimetty Fort Katarina sijaitsee Kotkansaaren lounaisosassa, Katariinan niemellä, entisen öljysataman alueella.

Katariinan Meripuisto tarjoaa elämyksiä koko perheelle!

Katariinan Meripuistossa on koko perheelle erilaisia kiipeilyreittejä, pelipaikkoja ja tilaa temmeltää. Alueelta löytyy mm. laaja niittyalue, virikkeellinen leikkipuisto, onkipaikkoja, frisbee-koreja, kiveen upotettu ksylofoni ja upeita piknikkipaikkoja, kuten aivan meren rannassa oleva kivinen pöytä 50 hengelle.

Puistoon rakennettu mietiskelylabyrintti on keskiaikaisen Chartresin katedraalin mallia mukaileva. Labyrintin halkaisija on 24 metriä ja sen keskelle on matkaa reittiä pitkin 525 metriä. Puiston upeisiin istutuksiin, uljaisiin merimaisemiin ja mietiskelylabyrinttiin tutustutaan oppaan johdolla. Retken päätteeksi piknikeväät voi nauttia puiston suurimman kivipöydän ääressä tai Ankkuriluodolla aivan meren rannalla.

Puistossa on koko perheelle erilaisia kiipeilyreittejä, pelipaikkoja ja tilaa temmeltää. Alueelta löytyy mm. laaja niittyalue, virikkeellinen leikkipuisto, onkipaikkoja, frisbee-koreja, kiveen upotettu ksylofoni ja upeita piknikkipaikkoja, kuten aivan meren rannassa oleva kivinen pöytä 50 hengelle. Puistoon rakennettu mietiskelylabyrintti on keskiaikaisen Chartresin katedraalin mallia mukaileva. Labyrintin halkaisija on 24 metriä ja sen keskelle on matkaa reittiä pitkin 525 metriä.

Katariinan Meripuistossa on esillä pienoismalleja Itäisen Suomenlahden majakoista Porkkalanniemeltä Seiskarin saareen. Kivisaaren Ankkuriluodolle sijoitettu ankkuri on peräisin 1800-luvulta olevasta purjelaivasta.

Katariinan Meripuisto on palkittu vuonna 2012 Euroopan parhaaksi ympäristörakennuskohteeksi ja vuoden ympäristörakenteeksi.
Puistotie 32, Kotka

Fuksinpuisto

 

Puistotien varrella sijaitsevassa Fuksinpuistossa voi tutustua kotipuutarhoihinkin hyvin soveltuviin kasvilajeihin ja niiden lajikkeisiin, aurinkoisen paikan kasveista aina varjon lajeihin. Puistotie, Kotka

Isopuisto

Kotkan puistohistorian voidaan katsoa alkaneen 1700-luvun lopussa, kun suuriruhtinas Konstantin antoi istuttaa isonpuiston alueelle ensimmäiset jalokuuset. Näin oli saanut alkunsa Kotkan ensimmäinen puisto, joka rakennettiin vuonna 1801 valmistuneen Pyhän Nikolaoksen kirkon ympärille. Isopuisto on olemukseltaan englantilaistyylinen maisemapuisto, joka on muotoutunut alkuperäisen luonnon tarjoamista lähtökohdista. Puiston toiminnallisia alueita ovat muun muassa kaksi lasten leikkipaikkaa, pelikenttä, lasten kahluuallas ja koirapuisto. Papinkatu, Kotka

Jokipuisto Karhula

 

Jokipuisto sijaitsee Kymijoen Korkeakoskenhaaran eteläpäässä Urheilukadun varrella. Puiston komeat graniittimuurit, lummelammet ja näyttävät istutukset muodostavat upean kokonaisuuden, jossa on mukava vaikkapa hiljentyä työpäivän jälkeen. Kivetyt käytävät mahdollistavat esteettömän liikkumisen alueella. Jokipuisto on mainio paikka piknikille. Puistossa on myös aidattu, uusi lasten leikkipaikka. Jokipuistoon pääsee kesällä myös Sapokasta risteillen. Urheilukatu 3, Kotka

Koskipuisto

Koskipuiston reitin varrella saat kuulla veden kohinaa!

Koskipuiston noin kohden kilometrin matka alkaa  Koivukosken voimalaitokselta ja päättyy Kokonkoskelle.

Kymijoen kuohuvat kosket ja silmiähivelevän kaunis jokiranta on kuin erämaa keskellä kaupunkia. Reitti alkaa Koivukosken padolta ja seuraavana, aivan joenrannassa sijaitsee golfkenttä.

Siikakosken varren luontopolulla ja laitureilla voivat myös liikuntaesteiset kulkea. Villa Munkholmassa voit nauttia kahvit ja katsella edustalla kuohuvaa Siikakoskea. Kosken keskellä olevassa saaressa sijaitsee ortodoksimunkkien pystyttämä tsasouna. Siikakoskella sijaitsee myös arboretum, jossa kasvaa noin 90 eri puulajia. Arboretumin läpi kuljettuasi avautuu joen suojaisa poukama, jossa uituasi voit jatkaa matkaa virkistyneenä kohti Jokipuiston luonnonsuojelualuetta.

Kumparepuisto Karhula

Puiston kumpareet nousevat noin 30, 35 ja 45 metrin korkeudelle merenpinnasta. Kumparepuisto tarjoaa talvella hienot pulkkailumahdollisuudet. Alueen lähellä on hyvät hiihtoladut mm. Luovin valaistu latu/kuntorata. Kumparepuiston  täysimittainen frisbeegolf-rata tarjoaan haasteita, mutta sopii myös aloittelijoille. Korkeimman kukkulan huipulla on näköalatorni, josta avautuu hienot näkymät yli Karhulan kaupunginosan aina merelle asti. Hiidenkirnuntie, Kotka

Palotorninvuoren puisto

Palotorninvuoren puiston näköalatasanteelta on hyvät näkymät Kotkan kantasatamaan, joka on se alkuperäinen, legendaarinen Kotkan satama. Tasanteelta näkyy rantaa myötäilevä Tornatorintie, joka on saanut nimensä Juha Vainion Albatrossi-laulusta. Ruotsinsalmenkatu, Kotka

Sibeliuksenpuisto

Sibeliuksenpuisto on kaunis ja harmoninen kuntalaisten ja matkailijoiden ”vihreä olohuone” ja taamispaikka keskellä Kotkansaarta.  Mariankatu 14, Kotka

Veistospromenadi

Kotka patsaat

Upea ulkoilmagalleria keskellä kaupunkia. Veistospromenadin sydän on Lehmusesplanadi.  Merikeskus Vellamon valmistuttua on promenadi laajentunut myös kantasatamaan eli tulevaan kulttuurisatamaan, jossa sijaitsee myös Suomen puuvenekeskus. Kaupungin keskustaan on muodostunut yli kahden kilometrin pituinen reitti, joka johdattelee kaupungilla liikkuvat tutustumaan veistostaiteeseen. Promenadilla on jo peräti 22 viehättävää teosta. Vuonna 2004 Suomen kuvanveistäjäliitto myönsi Veistospromenadille Pro Sculptura -mitalin. Keskuskatu, Kirkkokatu, Kauppakatu, Kotka

Yrtti- ja rohdoskasvien puutarha

Tämä virkistävä pikkupuutarha on sijoitettu pieneen linnoitusrakenteeseen. Yrttipuutarhassa voi tutustua noin sataan erilaiseen yrtti- ja lääkekasviin. Yrttien vaihtelevat muodot, viettelevät värit sekä maukkaat aromit tarjoavat nautintoja kaikille aisteille. Haukkavuorenkatu, Kotka

Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi  tai ryhmämatkoiksi, jotka räätälöidään kanssanne.
S
uunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?

Anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi

Matkan hinta / hintaesimerkkejä

Valmiit matkapaketit

Olemme paketoineet myyntiin matkapaketteja, joiden lähtöpäivämäärät  ja matkan hinta on merkitty sivuillemme. Näihin matkoihin yleensä sisältyy opastus. Opastus on useimmissa matkoissa perillä kohteessa, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa.

Hintalauseke koskien asiakkaan toimeksiannosta räätälöityjä matkapakettejamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Nämä matkat voivat olla opastettuja tai omatoimisia, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.

Ryhmämatkojen hintaesimerkit

Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme! Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.

Matkadokumentit ja hyvä tietää matkaohjeita

Tutustu ennen matkaasi>

 

Varaa jalkapalloliputVaraa jalkapalloliput
Varaa FormulaliputVaraa Formulaliput
Vuokraa autoVuokraa auto
Varaa lomahuoneistoVaraa lomahuoneisto


Tapahtumien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta. Muutostilanteessa jo ostetut otteluliput siirtyvät automaattisesti uudelle päivälle, eikä tapahtuman ajankohdan muuttuminen oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Matkustajalla ei ole oikeutta takaisinmaksuun käyttämättä jättämistään palveluista.

Lippujen vastuullinen myyjä on: Sports Events 365
Voitteavarata liput suoraan linkin kautta, jolloin hintaan ei lisätä lipunvarauskulujamme.

*) Linkit muihin sivustoihin, lisätiedot>>>
Käyttäjä on velvollinen perehtymään ja noudattamaan niitä ehtoja, jotka on julkaistu näillä kolmannen osapuolen verkkosivustoilla.