fbpx
Portugali Porto ohjelmalliset matkat

Portugali -Porto sijaitsee Douro-joen varrella ja hurmaa kävijänsä värikkyydellään sekä kulttuurisella ja kulinaristisella annillaan. Varaa matka Portugaliin >

Portugali Porto ohjelmalliset matkat

Pohjoisen viinimaat

Portugali perustettiin 1200-luvulla Portossa ja maan pohjoisosissa, tällöin portugalilaisista tuli yksi kansa. Pohjoisen alueen ylittää Douro-joki, joka saapuu Portugaliin rotkojen ja sisävuorien väliin virtaamaan koko maailmanperintömaisemaan, jossa tuotetaan Port- ja Douro-viinejä. Matkat Portoon räätälöimme toiveidesi mukaan.

Portugali Porto värikäs kulttuurikaupunki

Porto, jota myös myös Oportoksi kutsutaan, sijaitsee Portugalin Douro-joen varrella ja hurmaa kävijänsä niin värikkyydellään kuin kulttuurisella ja kulinaristisella annillaan.  Tämän viihtyisän kaupungin historiallinen keskusta, Ribeira, on nimetty UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Historiallisen kaupungin värikkäiltä, kapeilta kujilta löytyy yli 2000 vuotta vanhoja rakennuksia sulassa sovussa uudempien rakennustyylien kanssa.

Matkaajat ympäri maailman tulevat tänne ihailemaan roomalaisen miehityksen ajoilta rakennettuja arkkitehtuurisia rakennuksia ja maistelemaan viinejä upeissa viinikellareissa ja gourmet ravintoloissa. Tiesitkö, että makea jälkiruokaviini, Portviini, on saanut nimensä tämän kaupungin mukaan?

Portugalin lempeä ilmasto

Porton ilmasto on välimerellinen kuuma meri-ilmasto kesäaikaan, mutta talvella Atlantin valtameri antaa pisaroita, joten talvet ovat sateiset ja viileät.  Otollisin matkustusaika tänne onkin kesä, varhainen syksy tai myöhäinen kevät.

Tartu tilaisuuteen ja varaa kauttamme Portugalin matka, joka tarjoaa astetta enemmän sisältöä!

Portugali Porto ohjelmalliset matkat

Kymenmatkat FB>

Harraste- ja kulttuurimatkat>

Hintaesimerkkimme 4 pv: 649 € / hlö 

Matkapäivät: voitte valita oman makunne mukaan.

1. Porto kaupunkikierros (koko päivä)
(min 2 hengelle)
Hintaesimerkkimme:  103 € /hlö

Opastettu kierros Portoon, Pohjois-Portugalin pääkaupunkiin ja Unescon maailmanperintökohteeseen.

Tutustumismatka aina katedraalilta portviinikellareihin, jossa voit nauttia viininmaistajaisista. Saat mahdollisuuden tutustua perinteisiin ja kulttuuriin sekä opit tuntemaan historiallisen keskustan kadut ja aukiot.

Sisältää täyden lounaan juoman kera, rentouttavan veneretken Douro-joella (6 Bridges Cruise) ja panoraamanäkymän FOZin ja BOAVISTAn kaupungin modernille alueelle.

Kohokohdat:
* Porton historiallinen keskus – Unescon maailmanperintökohde
* Portviinikellari – Vierailu ja viininmaistajaiset
* 6 sillan risteily
* Täysi lounas juoman kera
* Panoraamanäkymä Fozin ja Boavistan modernille alueelle.

Hintaan sisältyy:
* Kuljetus minibussilla
* asiantunteva opas
* Täysi lounas juoman kera
* Panoraamaristeily Douro-joella
* Vierailu ja viininmaistajaiset tunnetulla portviinikellarilla

Hintaan ei sisälly:
* Ruoka ja juoma (muut kuin ohjelmassa mainitut)
* Henkilökohtaiset kulut ja tipit

 

2. Historiallinen Douro (koko päivä)
(min 2 hengelle)
Hintaesimerkkimme:  125 € /hlö

Douro oli ensimmäinen alue maailmassa, joka rajattiin viinintuotantoon. Douron laakso on nyt Unescon maailmanperintökohde, kuuluisa ainutlaatuisuudestaan ja upeista maisemistaan. Tällä kierroksella pääset arvostamaan alueen luonnon rikkautta sekä kokemaan aistillisia kokemuksia. Pysähdymme S. Leonardo de Galafuran näköalapaikalle, missä voit nauttia ainutlaatuisesta ja henkeäsalpaavasta näkymistä Douro-joelle. Retki sisältää lounaan juoman kanssa, risteilyn Douro-joella ja mahdollisuuden nauttia portviinin maistelusta yhdessä alueen etuoikeutetuimmista Quintoista.

Kohokohdat:
* Douron laakso – Unescon maailmanperintökohde
* São Leonardo de Galafuran näköalapaikka
* Pinhãon panoraamaristeily
* Wine Estate – Vierailu ja kolmen paikallisen viinin maistelu

Hintaan sisältyy:
* Kuljetus minibussilla
* Asiantunteva opas
* Perinteinen lounas juoman kera
* Vierailu viinitilalla ja 3 alueen viinin maistelua
* Panoraamaristeily Pinhãossa

Hintaan ei sisälly:
* Ruoka ja juoma (muut kuin ohjelmassa mainitut)
* Henkilökohtaiset kulut ja tipit

 

Portugal Porto Hotel Vila Gale Porto

Tämä Porton korkeimmassa rakennuksessa, aivan kaupungin sydämessä sijaitseva hotelli antaa unohtumattomat näkymät kaupungin ylle. Täältä on vain 10 minuutin kävelymatka kuuluisalle ostoskadulle; Rua de Santa Catarinalle.

Lue lisää
Portugali Chaves Hotel Casino Chaves

Hotel Casino Chaves sijaitsee Portugalin pohjoisosassa, noin 150 kilometrin päässä Portosta, keskellä luonnonkauneutta, lähellä Espanjan rajaa. Hotellissa on laaja wellness alue, josta löytyy uima-allas, sauna ja poreallas ja saatavilla on erilaisia hoitoja.

Lue lisää
Portugal Porto tekemistä ja käyntikohteita

Suosittelemme Portossa

* Vanhankaupungin, Ribeiran alueen viinikellarit
* 1100-luvulla rakennettu katedraali
* Portugalilainen Santa Claran kirkko
* Serralves-taiteilijamuseo, jossa esitetään myös tanssi-ja musiikkiesityksiä

Ohjelma venematkalle Porto – Regua

klo 08.00 Boarding Vila Nova De Gaia satamalaiturilla; lähtö Reguaan, aamiainen tarjoillaan aluksella, jossa kuljetaan Douro joella Crestuma – Leverin ja Carrapatelon patojen läpi.  Lounas tarjoillaan aluksella ja Reguan satamalaiturille saavutaan n. klo 1445.  Tämän jälkeen tapaaminen Reguan rautatieasemalla ja lähtö takaisin Portoon joko junalla tai bussilla.

*Ohjelma venematkalle Porto Pinhao

Veneretki Porto Pinhao alkaa kello 08.00 Vila Nova De Gaian satamalaiturilta, jossa noustaan alukseen ja suunnataan kohti Reguaa. Aamiainen nautitaan aluksella. Matkalla ohitetaan Crestuma- Leverin ja Carrapatelon padot. Lounas nautitaan aluksella. Saapuminen Reguan satamalaiturille n. kello 1445. Vapaata aikaa ja lähtö kello 18.00 Pinhao rautatieasemalta takaisin Portoon junalla tai bussilla. Regua – Pinhao rautatieasema kuljetaan omatoimisesti.

Ohjelmallisia paketteja:

1. Litoral Package – litoral and handycraft tour in Oporto – 7 h. Vieraillaan mm. Barcelossa käsityötaiteilijan luona , jolla on suoria yhteyksiä paikallisiin käsityöläisiin. Päivään sisältyy Viana do Castelon ja Barcelon tärkeimmät nähtävyydet, sekä lounas ja ” Clarhinha” maistelu Faon kaupungissa

2. Undiscovered Corners Tour – 7 h. Vieraillaan perinteisellä  portugalilaisella kakkutehtaalla, jossa kierroksen on luvassa maistijaiset. Vierailu ”Se Church”- kirkossa. Vieraillaan Guimaraesin merkittävimmissä nähtävyyksissä sis. lounaan. Vieraillaan merkittävimmissä Bragan nähtävyyksissä ( sis. ” Sameiro” &”Bom Jesus” kohteet)

3. Douro & Vineyards tour – 8 h. Vieraillaan Pinhaon kylässä, jossa vapaata aikaa ja lounas. Vieraillaan kahdella Portviiniä valmistavalla viinitilalla ja nähdään viininvalmistusta. Retko Douron laaksoon.

4. Porto, Gaia & Wine Tour – 4 h. Vieraillaan Porton keskustassa ja ympäristössä, sekä tyypillisimmissä nähtävyyksissä joen toisella puolella; Gaiassa. Käydään viinikellareissa, sekä maistellaan Portviiniä opastetun kierroksen jälkeen.

Kysy tarjouksemme teitä kiinnostavasta matkan sisällöstä toimistoltamme!

Portugal Lissabon tekemistä ja käyntikohteita

Retkikuvauksia:

1. Arrabida paketti: Retki Arrabidaan luonnonpuistoon – 6 h. Täältä löytyvät henkeäsalpaavat maisemat ja Euroopan kauneimpiin lukeutuvia rantakaistaleita. Turkoosi vesi, kalkkikivimuodostumat, valkoiset hiekkarannat ja palon muuta. Lähtö Lissabonista Setubalia kohti – pysähdytään Livramento markkinoilla. Käydään Fort S.Felipen linnoituksilla. Arrabidan luonnonpuiston kierros (Figueirinha, Galapos, Galapinhos ja Portinho of Arrabida) Lounas, Viininmaistajaiset, paluu Lissaboniin.

2. Monsaraz paketti: Tour Evora – 8 h. Lähtö Lissabonista Evoraa kohti. Käydään roomalaisessa temppelissä, Evoran katedraalissa, Giraldon aukiolla, Grace luostarissa, mahdollisuus vierailla Bones kappelissa, Lounas paikallisessa ravintolassa, Retki jatkuu Monsaraziin läpi keskiaikaisen kylän, Viininmaistajaiset Ervideira viiniterassilla Monsarazissa, paluu Lissaboniin.

4. Maaginen Sintra retki – 8 h. Lähdetään Lissabonista kohti Sintraa, jossa on vapaata aikaa nauttia yhdestä kauneimmista kylistä Portugalissa kuninkaallisine palatseineen, käsityöliikkeineen ja kuuluisine leivoskahviloineen. Opastettu kierros Pena Palacessa (pääsyliput maksetaan paikan päällä). Kellarilounas (maksu paikan päällä).

Pysähdytään Sintran kylässä, kansallispalatsin vieressä, vieraillaan Azenhas do Marissa, Lounas tyypillisessä ravintolassa (maksu paikan päällä). Sintran jälkeen matka jatkuu kohti Cabo da Rocaa eli Cape of the Rock’ia, Manner-Euroopan läntisintä kolkkaa. Cabo da Rocalta matkataan rannikkoa pitkin, ohittaen kuuluisan Guinchon uimarannan, ja jatkaen aina Cascaisin viehättävään rannikkokaupunkiin saakka. Vierailu ja kierros Cascaisissa. Huikeat näköalat Cascaisin lahdelle ja rannikolle. Paluumatkalla ohitamme Estorilin kaupungin, jossa näemme kuuluisan Estorilin kasinon. Paluu Lissaboniin.

5. Lissabonin kierros –  8 h. Vieraillaan Mirador of St.Pedro de Alcantarassa, Principe Realissa ja Camoes aukiolla. Jatketaan retkeä Bethlehemiin; Jeronimos luostari, Löytöretkeilijöiden monumentti, Torre de Belem. Belem on vaikuttava kaupunginosa, jossa nähtävillä on Portugalin löytöretkien ajan historiaa 1400 – 1500 -luvuilta. Belemissä on mahdollista vierailla mm. Hieronymoksen luostarin kirkossa, kuuluisalla Belemin tornilla ja laivan mallisella Löytöretkien monumentilla Tejo-joen rannassa.

Mahdollisuus vierailla Cristo Reissä (lippu maksetaan paikan päällä) – tyypillinen lounas (Cacilhas). Vierailu historialliseen naapuristoon; Gracaan ja Alfamaan, kävelyretki Alfamassa, joka on yksi Lissabonin vanhimmista kortteleista kapeine tunnelmallisine kujineen.

Satojen vuosien ajan Lissabonin alakaupunki on ollut kaupungin sosiaalisen ja hengellisen elämän keskus. Maanjäristys vuonna 1755 raunioitti alakaupungin, mutta johti sen innovatiiviseen uudelleenrakentamiseen. Ylhäältä Alfaman kukkulalta on henkeäsalpaavat näkymät kaupungin ylitse.
Paluu takaisin ydinkeskustaan.

Lisäksi mahdollista:
Lissabonin kävelykierros yläkaupungissa – Bairro Alto ja Chiado
Kattava kierros yläkaupungissa Bairro Alton ja Chiadon kaupunginosissa. Nousemme yläkaupunkiin käyttäen vanhanaikaista, tyylikästä Santa Justan hissiä vuodelta 1902. Tutustumme lukuisiin nähtävyyksiin yläkaupungissa Bairro Alton ja Chiadon alueella.

Kierrokseen sisältyy vierailu Carmon kirkon raunioilla ja museossa sekä Portviini-instituutin tunnelmallisessa, tyylikkäässä portviinibaarissa.
Laskeutuminen alas ydinkeskustaan tapahtuu Glorian ylämäkiraitiovaunulla, joka on yksi Lissabonin erikoisuuksista. Paluu hotellille.

 

Portugal

Portugali on tunnettu viinintuottajamaa, jossa on miellyttävä ilmasto ympäri vuoden.
Pääkaupunki: Lissabon
Virallinen kieli: 
Portugali
Valuutta: Euro
Passi ja viisumi: Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai henkilökortin.
Aikaero Suomeen: -2
Ilmasto: Lissabonin ilmasto on leuto läpi vuoden, kuuma kesällä ja viileämpi talvikuukausina. Talvella on sateisempaa, mutta keskivertoisesti Lissabon on yksi Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista.

Porton ilmasto on välimerellinen kuuma ilmasto kesäaikaan, mutta talvella Atlantin valtameri antaa pisaroita kaupungille. Otollisin matkustusaika tänne onkin kuuma kesäaika, varhainen syksy ja myöhäinen kevät.

Tiedot sitoumuksetta.

Hintaan sisältyy:

* Reittilennot veroineen Helsingistä
* Yksi ruumaan menevä matkalaukku, max 23 kg
* Lentokenttäkuljetukset Portossa
* Majoitus kahden hengen huoneessa aamiaisella
* Ohjelman mukainen kuljetus, majoitukset aamiaisella
* Englanninkielinen opastus retkillä

Lisämaksusta:

* Lisämaksulliset retket
* Yhden hengen huoneen lisämaksu
* Etukäteen varatut istumapaikat lennoille
* Liityntälennot (Finnair) muualta Suomesta

Kaikki matkamme sopivat myös omatoimimatkoiksi  tai ryhmämatkoiksi, jotka räätälöidään kanssanne.
S
uunnitteletko matkaa oman ryhmäsi kanssa?

Anna ammattitaitoisen myyntivirkailijamme auttaa matkasi suunnittelussa.
Puhelin 05 211 1600 tai kymenmatkat @ kymenmatkat.fi

Matkan hinta / hintaesimerkkejä

Valmiit matkapaketit

Olemme paketoineet myyntiin matkapaketteja, joiden lähtöpäivämäärät  ja matkan hinta on merkitty sivuillemme. Näihin matkoihin yleensä sisältyy opastus. Opastus on useimmissa matkoissa perillä kohteessa, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa.

Hintalauseke koskien asiakkaan toimeksiannosta räätälöityjä matkapakettejamme

Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä räätälöidyistä matkoistamme. Nämä matkat voivat olla opastettuja tai omatoimisia, tämä on kerrottu hintaan sisältyy osiossa. Lähtöpäivän ja matkareitin voit itse valita. Hinnat ovat esimerkkihintoja, joten lopullinen hinta muodostuu matka-ajan, reitin, kuljetushinnan, matkustusluokan sekä paikkatilanteen mukaan.

Ryhmämatkojen hintaesimerkit

Hinnat ovat arviohintoja, lopullinen hinta muodostuu sesongin ja kuljetusyhtiön sekä matkustusluokan mukaan. Tutustuttuasi hintaesimerkkeihin, pyydä tarkka tarjous omalle ryhmällesi klikkaamalla tarjouslomakettamme! Ryhmähinnat ovat yleensä voimassa alkaen 10 hengen ryhmille, ellei toisin mainita.

Matkadokumentit ja hyvä tietää matkaohjeita

Tutustu ennen matkaasi>

 

Varaa jalkapalloliputVaraa jalkapalloliput
Varaa FormulaliputVaraa Formulaliput
Vuokraa autoVuokraa auto
Varaa lomahuoneistoVaraa lomahuoneisto


Tapahtumien päivämäärät ja aikataulut voivat muuttua ilmoitetusta. Muutostilanteessa jo ostetut otteluliput siirtyvät automaattisesti uudelle päivälle, eikä tapahtuman ajankohdan muuttuminen oikeuta ostettujen lippujen peruutukseen tai muutokseen eikä lentojen/hotellin kuluttomaan muutokseen tai peruutukseen. Matkustajalla ei ole oikeutta takaisinmaksuun käyttämättä jättämistään palveluista.

Lippujen vastuullinen myyjä on: Sports Events 365
Voitteavarata liput suoraan linkin kautta, jolloin hintaan ei lisätä lipunvarauskulujamme.

*) Linkit muihin sivustoihin, lisätiedot>>>
Käyttäjä on velvollinen perehtymään ja noudattamaan niitä ehtoja, jotka on julkaistu näillä kolmannen osapuolen verkkosivustoilla.