fbpx

Vesper Roomassa

Herttainen matka Roomaan

Käväisimpä kurkkaamassa ihanat joulumarkkinat ikuisessa kaupungissa eli Roomassa.

Kiertelin Piazza Navonan torilla ja ihastelin taidokkaan kauniita noita-akkoja ja hypistelin herkullisen näköisiä karkkipapereita ja tavaroita. Roomassa näet joulutori edustaa loppiaisen, eli Epifanian viettoa. Lapsille kerrotaan täällä, että noita-akka tuo kilteille lapsille karkkia, mutta tuhmille lapsille nokikekäleitä (jotka kuitenkin on onneksi tehty lakritsista).

Koska olin ensi kertaa täällä, niin piti tietysti kiertää Rooman kaikki top ten -kohteet. Tutuiksi tulivat mm. Pantheon, mahtava Colosseum, espanjalaiset portaat ja Fontana di Trevi.

Pimeinä talven tunteina keskustan tunnelmallinen valaistus oli kaunista katseltavaa näin koiramaisinkin silmin. Vatikaani on oivallinen paikka vierailla joulun odotuksen aikaan ja siitä voisi kertoa niin paljon ettei yksi kirje aivan riittäisi. Taidanpa tulla keväällä uudestaan käymään. Arriverderci, Roma!

Piparkakun tuoksuista joulun odotusta!  Terkuin, Vesper.

Vesper18 kahvilla_800x600

(c) Copyright Kymenmatkat